Perjantai 27.6.2025 klo 19.0
W. A.Mozart: Pianosonaatti D-duuri nro 9 K. 311
Unsuk Chin (1961-): Etydi nro. 6 "Grains" (2000)
Jean Sibelius: Puusarja op. 75
När rönnen blommar (Kun pihlaja kukkii)
Den ensamma furan (Yksinäinen honka)
Aspen (Haapa)
Björken (Koivu)
Granen (Kuusi)
Väliaika/Intermission
Viktor Kosenko: Dreams op. 4/bis (sellolle ja pianolle)
Edvard Grieg: Sellosonaatti
Allegro agitato
Andante molto tranquillo
Allegro molto e marcato
Wolfgang Amadeus Mozart: Pianosonaatti D-duuri KV 311
Syksyllä 1777 oli tyytymättömyys olosuhteisiin ja palkkaukseen Salzburgissa kalvanut Wolfgang Amadeus Mozartia (1756–1791) niin, että hän päätti irtisanoutua hovimuusikon työstään ja lähteä etsimään uusia mahdollisuuksia. Matka suuntasi Münchenin, Augsburgin ja Mannheimin kautta kohti Pariisia. Mannheimin vireä musiikkielämä ja siellä vaikuttava tuon ajan parhaimpiin lukeutuva orkesteri sai Mozartin viipymään Mannheimissa useamman kuukauden aiottua pidempään. Asiaan lienee vaikuttanut myös viehättävä laulajatar Aloysia Weber.
Mozart oli ottanut mukaansa kuusi aiemmin säveltämäänsä pianosonaattia. Kirjeessään isälleen Mozart kertoi esittäneensä jo kaikki kuusi lokakuun loppuun mennessä, ja niinpä tarve uusille teoksille oli ilmeinen. Näin saivat alkunsa kolme pianosonaattia KV 309–311. Ludwig von Köchelin 1800-luvun puolivälissä laatiman Mozartin teosten kronologinen luettelointi on tässä hieman harhaanjohtava. D-duurisonaatti KV 311 valmistui todennäköisesti Mannheimissa pian C-duurisonaatin KV 309 jälkeen, vaikkakin Mozart kirjeessä serkulleen antaa aiheen otaksua, että D-duurisonaatti oli näistä ensimmäisenä suunnitteilla. Sen sijaan a-mollisonaatti KV 310 valmistui vasta myöhemmin seuraavana vuonna Pariisissa. Sonaatit julkaistiin Mozartin ja hänen vanhempiensa ystäväperheen perustaman kustantamon toimesta Pariisissa vuoden 1782 paikkeilla.
Kuten monissa muissakin teoksissaan, myös tässä sonaatissa Mozart uskaltautui kokeilemaan ja leikittelemään rakenteellisilla ratkaisuilla. Sonaatin kehittelyjakson materiaali perustuu esittelyjakson päättäviin aiheisiin, ja kertausjakso alkaakin yllättäen suoraan sivuteemasta, kun taas pääteema kertautuu vasta osan päättävässä koodassa. Toinen osa on rakenteeltaan finaaliosille tyypillinen sonaattirondo, ja teknisesti haastava päätösosa on sävelletty kuin pianokonserton tapaan loistokkaaseen tyyliin kadensseineen.
Unsuk Chin: Etydi nro. 6 "Grains"
Eteläkorealainen säveltäjä Unsuk Chin (1961–) on tunnettu erityisesti modernista ja kokeilevasta musiikistaan. Hän on noussut kansainvälisesti merkittäväksi nykymusiikin tekijäksi. Unsuk Chin opiskeli Saksassa György Ligetin johdolla usean vuoden ajan 1980-luvulla. Hänen harrastamansa elektroakustiset kokeilut ovat vaikuttaneet hänen musiikilliseen ajatteluunsa, ja usein hän yhdistelee perinteisiä elementtejä moderniin ainekseen. Unsuk Chin on saanut useita kansainvälisiä palkintoja, mm. Wihurin Sibelius-palkinnon vuonna 2017
Unsuk Chinin kuusi pianoetydiä on merkittävä lisä moderniin pianokirjallisuuteen. Chin sävelsi niitä vuosien 1995–2003 aikana, ja kuudes etydi Grains (Rakeita) valmistui niistä toiseksi viimeisenä vuonna 2000. Säveltäjä on itse kertonut tästä etydistään seuraavaa: "Kuudes etydi, Grains, oli Lontoon South Bank Centren tilaama teos Pierre Boulezin 75-vuotispäivän kunniaksi. Muovaava vaikutus tälle teokselle oli 'rakeinen synteesi', jonka parissa olin studioissa työskennellyt. Elektroakustisessa musiikissa alkeellisia digitaalisia äänihiukkasia, joiden äänet ovat 1–50 ms pituisia, kutsutaan 'rakeiksi'. Nämä 'äänijyvät' saadaan leikkaamalla tallennettuja ääniä ja yhdistämällä ne uusiksi ääniksi 'rakeisen synteesin' avulla. Etydissäni Grains yritin simuloida tätä konseptia pianon koskettimilla. Teos on hyvin kaukana perinteisestä pianomusiikista niin pianotekniikan kuin musiikillisen rakenteenkin suhteen."
Jean Sibelius: Viisi kappaletta op. 75 (Puut)
Jean Sibeliuksen (1865–1957) Viisi pianokappaletta op. 75, nk. Puusarja, on säveltäjän rakastetuimpia ja soitetuimpia pianoteoksia. Kappaleet syntyivät vuoden 1914 lopulla aikana, jota varjosti kesällä syttynyt maailmansota. Venäjän tarve kiristää otetta Suomen suuriruhtinaskunnasta voimisti suomalaista kansallistunnetta ja antoi kipinän jääkäriliikkeen synnylle. Sibelius, jonka mielessä kajasteli jo viides ja kuudes sinfonia, painiskeli sinfonisen luomistyön ja taloudellisen toimeentulon turvaamisen ristipaineessa. Lokakuussa hän kirjoitti päiväkirjaansa: "Tätä lajia – pianominiatyyriä – aion puhtaaksiviljellä. Ehkä myös viulua ja pianoa. Oletan, että nämä + laulut voivat ekonoomisesti pitää minut pinnalla. Suuret velkani minun täytyy tappaa muulla tavalla."
Toisinaan Sibeliuksen pianolle kirjoittamia miniatyyrejä on vähätelty ja arvosteltu taloudellisen tilanteen tähden suurten sinfonioiden lomassa tehdyiksi välitöiksi. Itse teokset eivät anna aihetta moiselle arviolle: Sibelius on todellakin puhtaaksiviljellyt niissä omaleimaisen pianistisen tyylin ja pianon sointimaailman. Ne ovat kestäneet aikaa ja niiden väkevä suomalaisen luonnon kuvaus sekä impressionismiin kurottava kansallisromanttinen vire puhuttelevat yhä kuulijoita kansalliset ja kulttuuriset rajat ylittäen.
Viktor Kosenko: Dreams op. 4/bis
Ukrainalainen pianisti ja säveltäjä Viktor Kosenko (1896–1938) oli aikanaan ammattipiireissä arvostettu säveltäjä ja pedagogi. Hän herätti huomiota lahjakkuudellaan jo varhain lapsuudessaan, mutta muodolliset musiikkiopintonsa hän aloitti yhdeksän vuoden ikäisenä Varsovassa, jonne perhe oli muuttanut Pietarista jo vuonna 1898. Joitakin vuosia myöhemmin hän pääsi Varsovan konservatorion professorin Aleksander Michałowskin piano-oppilaaksi (mm. Heinrich Neuhaus oli hänen oppilaitaan). Ensimmäisen maalimansodan puhjetessa Kosenkon perhe joutui palaamaan Pietariin, missä hän saattoi aloittaa sävellyksen ja pianonsoiton opinnot konservatoriossa.
Valmistuttuaan konservatoriosta vuonna 1918 Kosenko siirtyi pianonsoiton ja musiikin teorian opettajaksi Žytomyriin, minne hänen perheväkensä oli jo aiemmin asettunut. Žytomyrissä hän piti ensimmäisen sävellyskonserttinsa vuonna 1922. Stalinin hallinnon kiristäessä otettaan kulttuurielämästä Kosenko jätti paikkansa Žytomyrin musiikkikoulun johtajana ja siirtyi Kiovaan, mistä hän sai töitä kamarimusiikin opettajana. Kosenko kuoli syöpään vain 42-vuotiaana vuonna 1938.
Kaksi kappaletta op. 4/bis koostuu parista Dreams (Unet) ja Impromptu, joista ensin mainittu on hidastempoinen Lento cantabile ja jälkimmäinen vilkkaampi Allegro vivace. Teos on alun perin sävelletty viululle ja pianolle ja se valmistui vuonna 1919.
Edward Grieg: Sellosonaatti a-molli op. 36
1880-luvun alussa Edward Grieg (1843–1907) otti vastaan hänelle tarjotun kapellimestarin toimen Bergenissä. Vaimonsa Ninan kanssa hän muutti asumaan väliaikaisesti lankonsa Johnin luo. John oli kyvykäs sellisti, mutta hän oli kuitenkin luopunut uratoiveista musiikin saralla ottaessaan perheyrityksen hoitamisen harteilleen. Kapellimestarin työtaakan hellittäessä vuonna 1882, Grieg alkoi työstää sellosonaattiaan. Sonaatti oli ilmeisesti kutakuinkin valmis jo seuraavan vuoden huhtikuussa, kun Edwardin ja Ninan avioliitto ajautui kriisiin. Lopulta Edward pakkasi laukkunsa ja lähti kiertämään Eurooppaa. Ystävien välityksellä kriisi saatiin liennytettyä ja aviopari saattoi tehdä sovinnon. Yhteisen Italian kiertueen jälkeen he alkoivat suunnitella kotia Trollhaugeniin Bergeniin.
Aviokriisi saattoi osaltaan hidastaa sellosonaatin viimeistelyä, mutta viimein syyskuussa 1883 ensimmäiset nuottikopiot tulivat painosta. Sonaatin ensiesitys pidettiin lokaluussa Dresdenissä ja muutama päivää myöhemmin Leipzigissä. Grieg omisti teoksen langolleen Johnille.