Olli Mustonen

To. 26.6.2025

Robert Schumann: Waldszenen op. 82 (Metsäkuvia)

     Eintritt (Saapuminen)

     Jäger auf der Lauer (Metsästäjä väijymässä)

     Einsame Blumen (Yksinäisiä kukkia)

     Verrufene Stelle (Kammottava paikka)

     Freundliche Landschaft (Miellyttävä maisema)

     Herberge (Majatalo)

     Vogel als Prophet (Ennustajalintu)

     Jagdlied (Metsästyslaulu)

     Abschied (Jäähyväiset)

Bela Bartók: Mikrokosmos, 6. kirja

     140 Vapaat muunnelmat

     141 Kuva ja peilikuva

     142 Kärpäsen päiväkirjasta

     143 Jaetut arpeggiot

     144 Pienet sekuntit, suuret septimit

     145 a) Kromaattinen inventio

             b) Kromaattinen inventio

     146 Ostinato

     147 Marssi

     148–153 Kuusi tanssia bulgarialaisissa rymeissä

Väliaika/Intermission

Olli Mustonen: 8 inventiota - metamorfooseja Beethovenin sonaateista

Ludwig van Beethoven: Sonaatti f-molli op.57 "Appassionata"

    Allegro assai

     Andante con moto

     Allegro ma non troppo

Konsertin kesto n. 1h 45min

Robert Schumann: Waldszenen op. 82 (Metsäkuvia)

Robert Schumannin (1810–1856) yhdeksänosainen pianoteos Waldszenen (Metsäkuvia) syntyi vuosien 1848–49 taitteessa. Schumann oli vastikään saanut valmiiksi oopperansa Genovevan, jonka kohtauksia hioessaan hän oli hakenut tunnelmaa metsäaiheisia kuvia ja puupiirroksia ihaillen.

Vaikka teos ja sen osat on ajan muotivirtauksia myötäillen nimetty metsäromantiikan mukaisin kuvailevin nimin ja osien järjestys luo mielikuvan vaellusretken varrella kohdattavista näkymistä, teokseen ei varsinaisesti liity kirjallista aihetta tai taustatarinaa. Sävellystyön jo valmistuttua Schumann kuitenkin löysi yhteensopivia kuvia ja tunnelmia Gustav Pfarriuksen runoista sekä Friedrich Hebbelin runokoelmasta Waldbilder. Niistä käsikirjoitukseen poimimansa katkelmat hän kuitenkin päätyi poistamaan jättäen lopulliseen versioon vain Hebbelin runosta poimimansa kalmantuoksuiset säkeet motoksi sarjan neljännelle osalle Verrufene Stelle (Kammottava paikka):

Die Blumen, so hoch sie wachsen, Die hat es nicht von der Sonne

Sind blass hier, wie der Tod; Nie traf sie deren Gluth;

Nur eine in der Mitte Sie hat es von der Erde,

Steht da im dunkeln Roht Und die trank Menschenblut.

(Vapaasti suomentaen: Nuo kukat, jotka niin korkeina kasvavat/Ovat kalvakoita kuin kuolema/Vain yksi siinä keskellä/Kukoistaa tumman punaisena//Ei saa se väriään auringosta/Valo ei tapaa sen terälehtiä/Sen väri tulee maasta/Sillä se juo ihmisverta.)

Teos julkaistiin marraskuussa1850 ja se saavutti pian suosiota harrastajien keskuudessa. Kokoelman tunnetuin kappale lienee Vogel als Prophet (Ennustajalintu), jonka Schumann lisäsi sarjaansa sen osista viimeisenä ja josta pian levisi myös erillispainoksia. Teos on omistettu Schumannien ystäväperheen pianonsoittoa harrastaneelle tyttärelle Annette Preusserille.

Béla Bartók: Mikrokosmos VI

Yksi viime vuosisadan merkittävimmistä pedagogista käyttöä varten sävelletyistä taiteellisista luomuksista on epäilemättä unkarilaisen säveltäjän ja pianistin Béla Bartókin (1881–1945) Mikrokosmos. Se sisältää 153 pientä kappaletta, jotka Bartók järjesti vaikeustason mukaisesti etenevään järjestykseen kuuteen vihkoon. Ensimmäiset kaksi vihkoa, jotka Bartók omisti pojalleen Péterille, on tarkoitettu harjoituksiksi vasta-alkajille. Seuraavat vihot soveltuvat edistyneemmille, kun taas kaksi viimeistä on tarkoitettu vaativaan konserttikäyttöön. Bartók itse myös esitti usein valikoimia näistä konserteissaan.

Bartókin tavoite käsitellä kokoelmassaan kattavasti kaikki musiikilliset ja tekniset ongelmat johti pitkäkestoiseen valmistusprosessiin. Ensimmäisten kappaleitten saatua esityksensä 1937 Bartók oivalsi kokoelman kaipaavan vielä kunnollisia konserttikappaleita. Tällöin hän sävelsi useita viidenteen vihkoon sisältyviä kappaleita sekä viisi kuudennen vihkon kuudesta bulgarialaisiin rytmeihin pohjaavista tansseista. Näihin, kuten useisiin muihinkin teoksiinsa, Bartók sai vaikutteita kansanmusiikista, jota hän oli yhdessä Zoltan Kodalyn kanssa vuosisadan alussa tutkimusta tehdessään tallentanut.

Kansallissosialistien noustua valtaan heitä vastustava Bartók halusi siirtää teostensa julkaisuoikeudet englantilaiselle Boosey & Hawkes -kustannusyhtiölle. Kustannussopimuksesta vielä neuvoteltaessa Bartók lisäsi teokseensa kuudennen bulgarialaisiin rytmeihin pohjaavan tanssin (n:o 152). Bartók halusi poistaa Mikrokosmoksesta siihen alun perin kirjoittamansa saksankieliset otsikot, ja kun teos julkaistiin vuonna 1940, kasvava paine sai Bartókin emigroitumaan Yhdysvaltoihin. Siten Mikrokosmos jäi viimeiseksi hänen Euroopassa säveltämäkseen teokseksi.

Olli Mustonen: 8 inventiota – metamorfooseja Beethovenin sonaateista

Säveltäjä, pianisti ja kapellimestari Olli Mustosen (1967–) 8 inventiota – metamorfooseja Beethovenin sonaateista sai alkunsa ideasta säveltää pianomusiikkia ystävänsä ja opettajansa Eero Heinosen 70-vuotispäivän kunniaksi. Tätä tarkoitusta varten hän sävelsi kolme inventiota – metamorfoosia, joita Eero Heinonen sittemmin myös esitti. Niissä tarkastelun kohteena olevat aiheet ovat peräisin, järjestyksen vastaavuuden säilyttäen, kolmesta ensimmäisestä Beethovenin pianosonaatista.

Olli Mustonen kertoo ajatuksen metamorfoosista saaneen innoitusta Paul Hindemithin orkesterille säveltämästä teoksesta Sinfoniset metamorfoosit Carl Maria von Weberin teemoista, jota Olli Mustonen on kapellimestarina monesti esittänyt. Metamorfoosissa tarkastelun kohteena olevat aiheet – olivatpa ne melodisia motiiveja, rytmisiä aiheita, harmonisia kulkuja, analyyttisiä rakenteita tai pianistisia ideoita – kokevat muodonmuutoksen, jolloin niistä rakentuva musiikki voi tyystin poiketa alkuperäisestä metatason yhteyden säilyessä vahvana.

Metamorfoosit kolmesta ensimmäisestä Beethovenin pianosonaatista herättivät jo pelkällä olemassaolollaan kysymyksen siitä, eikö vastaavanlaisia inventioita voisi laatia kaikista Beethovenin pianosonaateista. Säveltäjän mukaan vastaus tähän kysymykseen on myöntävä, ja työhön on jo ryhdyttykin. Niinpä kuultavana on nyt inventio-metamorfoosien muodossa Olli Mustosen kommentit kaikkiaan kahdeksasta ensimmäisestä Beethovenin pianosonaatista. 

Ludwig van Beethoven: Pianosonaatti f-molli op. 57 "Appassionata"

Ludwig van Beethovenin (1770–1827) kolmekymmentäkaksi pianosonaattia muodostavat keskeisen teoskokonaisuuden pianokirjallisuudessa. Sonaatti, jonka vastine orkesterikirjallisuudessa on sinfonia, oli Beethovenille paitsi tärkeä myös alati muuntuva rakenne, jota hän hyödynsi ja kehitti koko tuotteliaan säveltäjänuransa ajan.

Appassionata-sonaatti on kahdeskymmeneskolmas Beethovenin pianosonaattien sarjassa. Sen sävellysvuosina 1804–05 säveltäjän henkilökohtainen tragedia, kuuroutuminen, oli jo alkanut varjostaa hänen elämäänsä. Toisaalta luomisvimma oli sitäkin voimakkaampaa: vuodet 1803–1812 olivat säveltäjän tuottoisinta aikaa. Samoihin aikoihin Appassionata-sonaatin kanssa valmistuivat mm. säveltäjän ainoaksi jäänyt ooppera Fidelio sekä kolmas sinfonia Eroica.

Teoksen laajamittainen sonaattimuotoinen avausosa on tummansävyinen ja dramatiikkaa uhkuva. Toisen osan hymnimäistä teemaa seuraavissa muunnelmissa sointi avautuu ja kirkastuu asteittain liikkeen samalla lisääntyessä. Viimeinen muunnelma palaa taas teeman rauhoittavaan tunnelmaan, muttei tällä kerralla päätykään sopuisasti, vaan johtaa yllätyksellisesti myrskyisään finaaliin. Sonaattimuotoisen osan hermostunut ja hellittämätön kuudestoistaosaliike johtaa lopulta koko teoksen päättävään hurjaan, miltei kaoottiseen prestoon.

Vaikka Beethoven toisinaan merkitsikin teoksissaan esitysohjeeksi appassionato, tässä sonaatissa ei sellaista ohjetta ole. Tosin erään sonaatin käsikirjoituskopion kanteen on säveltäjän käsialalla kirjoitettu "La Pasionata", mutta sonaatin lisänimenä Appassionata tuli käyttöön ja vakiintui vasta vuosikymmen Beethovenin kuoleman jälkeen. Sonaatti julkaistiin vuonna 1807, ja ensi alkuun teoksen synkkyyttä kritisoitiin rajusti. Sittemmin se on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Beethovenin suurimmista pianosonaateista.

Teksti: Tarmo Järvilehto