Mackenzie Melemed

24.6.2025. klo 19.00

J.S. Bach: Prelude and Fugue in B-Flat Minor BWV 867 (WTC Book 1)

Stephen Hough: Prelude and Fugue "Aeolian"

Sergei Bortkiewicz: Lyrica Nova Op.59

Arthur Foote: 2 Pieces Op.42 (Scherzino, Etude Arabesque)

Amy Beach: Ballade Op.6

Väliaika / Intermission

Jaakko Kuusisto: Jurmo Op.31

Nadia Boulanger: Vers La Vie Nouvelle

Alexander Scriabin: Preludes Op.13

Louis Moreau Gottschalk: Union (Paraphrase on National Airs)

Konsertin kesto n. 1h 45 min / The concert length is approx. 1h 45 min

Johann Sebastian Bach  Preludi ja fuuga b-molli BWV 867 (DWK I)

Johann Sebastian Bachin (1685–1750) klaveeriteos Das wohltemperierte Klavier valmistui vuonna 1722 Bachin toimiessa prinssi Leopoldin hovissa Köthenissä kapellin johtajana. Tässä työssä Bachilla oli aiempaa enemmän aikaa vapaalle sävellystyölle, ja merkittävä osa Bachin instrumentaalimusiikista onkin peräisin tältä ajalta.

Kokoelma käsittää 24 preludia ja fuugaa, yhden kussakin sävellajissa systemaattisessa järjestyksessä. Teoksen nimi viittaa Bachin käyttämään viritysjärjestelmään, josta ei valitettavasti ole säilynyt tarkempaa kuvausta. Muutamat kokoelmaan sisällytetyistä kappaleista Bach oli säveltänyt jo aiemmin oppimateriaaliksi pojalleen Wilhelm Friedemannille, mutta korostamansa pedagogisen käyttötarkoituksen Bach lienee lisännyt teoksensa esipuheeseen Leipzigin Tuomaskoulun kanttorin viranhakua varten.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Bach kokosi uuden vastaavanlaisen 24 preludin ja fuugan kokoelman, jota on sittemmin alettu kutsua kokonaisuuden Das wohltemperierte Klavier toiseksi osaksi. Konsertissa kuultava Preludi ja fuuga b-molli on ensimmäisen osan eli 1722 sävelletyn varhaisemman kokoelman kahdeskymmenestoinen. 

Stephen Hough Preludi ja fuuga "Aiolinen"

Suomalaisellekin konserttiyleisölle tutuksi tullut maineikas englantilainen pianisti Sir Stephen Hough (s. 1962) on tullut tunnetuksi myös säveltäjänä ja kirjailijana. Lisäksi hän on harrastanut myös taidemaalausta. Hänen diskografiansa käsittää yli 60 levyä, ja hänen sävellystuotantonsa sisältää niin omaa orkesteri-, kamarimusiikki- ja soolotuotantoa kuin lukuisia transkriptioita ja sovituksiakin. Vuodesta 2005 lähtien hänellä on ollut myös Australian kansalaisuus. Preludi ja fuuga "Aiolinen" on pianisti Mackenzie Melemedille sävelletty tilausteos.

Sergei Bortkiewicz: Lyrica nova op. 59

Sergei Bortkiewicz (ukr. Serhiy Bortkevych) syntyi vuonna 1877 puolalaiseen aatelisperheeseen Harkovassa Ukrainassa. Hän opiskeli Pietarin konservatoriossa ja Leipzigissä, ja valmistuttuaan hän asettui asumaan Berliiniin, mistä käsin hän kiersi Eurooppaa konsertoiden ja saavuttaen mainetta säveltäjänä. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua hänet kuitenkin venäjän kansalaisena karkotettiin, ja hän palasi Harkovaan. Venäjän vallankumoussotien sekasorrossa hän onnistui pakenemaan Konstantinopoliin. Sittemmin hän asettui Itävaltaan, jonka kansalaisuuden hän vaimonsa kanssa sai vuonna 1926. Syntyperänsä tähden hänellä oli hankaluuksia natsihallinnon aikana ja hän ajautui taloudellisiin vaikeuksiin. Sodan jälkeen hänen taloudellinen tilanteensa koheni, kun hän sai toimen konservatoriossa Wienissä.

Pianoteos Lyrica nova op. 59 syntyi vuonna 1940. Se koostuu neljästä pienestä karakteerikappaleesta, joita värittää romanttinen lyyrisyys ja rikas harmonia.

Arthur Foote: Kaksi kappaletta op. 42

Yhdysvaltalainen säveltäjä, pianisti ja urkuri Arthur Foote (1853–1937) opiskeli sävellystä Uuden Englannin konservatoriossa ja myöhemmin Harvardissa, mistä hän valmistui taiteiden maisteriksi. Päätettyään opintonsa hän toimi kirkkourkurina ja opettajana Bostonissa. Hän oli mukana perustamassa Amerikan urkurien kiltaa 1896, ja kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin Kansallisen taide- ja kirjallisuusinstituutin jäseneksi.

Orkesteri- ja vokaaliteosten ohella Foote sävelsi paljon kamarimusiikkia, joka onkin hänen sävellystuotantonsa keskiössä. Pianoteos Kaksi kappaletta op. 42 syntyi vuonna 1899. Sen aloittaa nopeatempoinen Scherzino, jota seuraa sulavalinjaisesti soljuva Etude Arabesque.

Amy Beach: Balladi Des-duuri op. 6

Amy Beach (1867–1944) aloitti pianonsoiton opiskelun kuusivuotiaana äitinsä ohjauksessa. Perheen muutettua Bostoniin hän pääsi Franz Lisztin oppilaan Carl Baermannin pianotunneille. Sävellyksen ja musiikin teorian opintoja hän edisti ahmien alan oppikirjoja ja aiheeseen liittyvää muuta kirjallisuutta. Kahdeksantoistavuotiaana hän avioitui kaksikymmentäneljä vuotta vanhemman bostonilaislääkärin H. H. A. Beachin kanssa. Avioliitto rajoitti hänen konsertointiaan ja opetustyöstä hänen piti luopua kokonaan. Sävellystyöhön hän saattoi kuitenkin paneutua. Vuonna 1896 sai kantaesityksensä hänen teoksensa Gaelic Symphony, joka on ensimmäinen amerikkalaisen naisen säveltämä sinfonia.

Jäätyään leskeksi vuonna 1910 Amy Beach muutti Eurooppaan toipuakseen menetyksestä. Hänen konserttinsa olivat menestyksekkäitä ja myös hänen maineensa säveltäjänä kasvoi. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua hän kuitenkin palasi Yhdysvaltoihin. Arthur Footen tavoin Amy Beach oli yksi kuudesta Uuden Englannin alueella tuolloin vaikuttaneesta säveltäjästä, joita yhdistää vahva saksalaisen romantiikan perinne ja joita on sittemmin alettu kutsua nimellä "Boston Six". Ryhmän iäkkäin johtaja oli Footellekin kontrapunktia opettanut John Knowles Paine, josta tuli Harvardiin perustamallaan musiikin laitoksella Yhdysvaltain ensimmäinen musiikin professori. Amy Beach oli puolestaan ryhmän säveltäjistä nuorin.

Balladi op. 6 Des-duuri on Amy Beachin ensimmäinen laajamuotoisempi soolopianoteos. Se pohjautuu lauluun My Luve is Like a Red, Red Rose, jonka Amy Beach oli aiemmin säveltänyt skotlantilaisen runoilijan Robert Burnsin tekstiin ja jonka hän myöhemmin sisällytti kolmanneksi lauluksi opukseensa 12. Balladi sai kantaesityksensä helmikuussa 1891 säveltäjän itsensä soittamana.

Jaakko Kuusisto: Jurmo op. 31

Viulisti, säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusisto (1974–2022) sävelsi teoksensa Jurmo ystävänsä pianisti Paavali Jumppasen tilauksesta. Kuusisto kertoi vierailleensa kesällä 2013 Jurmon saarella ja vaikuttuneensa sen askeettisesta maisemasta ja jääkauden hiomista kallioista, mikä antoi innoituksen tähän sävellykseen. Kuin tyhjästä viriävät rytmiaiheet tuovat mieleen veden ja jään sileäksi hiomat rantakivet. Hitaampaa keskijaksoa Kuusisto luonnehti musiikillisena öisenä retkenä, jossa sävelet ja sävelryppäät toistuvat toisistaan riippumatta aivan kuin majakoiden ja poijujen valonvälkkeet. Lopulta aamun sarastaessa musiikki häipyy hiljaisuuteen.

Teos on Kuusiston ainoa soolopianoteos. Se on omistettu Paavali Jumppaselle, joka myös kantaesitti teoksen Kauniaisissa marraskuussa 2013.

Nadia Boulanger: Vers la vie nouvelle

Ranskalainen Nadja Boulanger (1887–1979) lienee viime vuosisadan kuuluisin sävellyksen opettaja. Hän ehti pitkän uransa aikana opettaa Ranskassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa satoja eturivin muusikoita ja säveltäjiä, joihin lukeutuvat mm. Daniel Barenboim, Elliot Carter, Aaron Copland, John Eliot Gardiner, Philip Glass, Dinu Lipatti ja Astor Piazzolla. Nadja Boulanger oli myös ensimmäinen naiskapellimestari, joka johti Yhdysvaltojen suurimpia orkestereita. Nadja Boulangerin uran merkityksellisin oppilas lienee kuitenkin ollut hänen liki kuusi vuotta nuorempi sisarensa Lili Boulanger, jonka lahjakkuuden hän tunnisti varhain. Lili menestyi opinnoissaan ja ensimmäisenä naisena voitti Prix de Romen vuonna 1913. Lilin krooniset terveysongelmat kuitenkin pahenivat, ja hän menehtyi keuhkotautiin vuonna 1918. Tästä järkyttynyt Nadja päätti hylätä oman säveltäjänuransa ja keskittyä opetustyöhön

Pianoteos Vers la vie nouvelle (Kohti uutta elämää) syntyi ensimmäisen maailmansodan varjossa 1914–1916 ja se sai ensi julkaisunsa vuonna 1918.

Aleksandr Skrjabin: Kuusi preludia op. 13

Aleksandr Skrjabin (1872–1915) sävelsi uransa aikana pianolle lukuisien runoelmien, sonaattien, etydien ja pienten karakteerikappaleiden ohella toistakymmentä kokoelmaa preludeiksi nimeämiään pikkukappaleita. Ensimmäinen näistä, op. 11, sisältää Frédéric Chopinin Preludikokoelman tavoin Johann Sebastian Bachin Das wohltemperierte Klavieria mukaillen 24 preludia, yhden kussakin sävellajissa, systemaattisesti "kvinttiympyrän" mukaiseen järjestykseen sommiteltuna. Näissä, kuten Skrjabinin aiemmissakin töissä, huokuvat Chopinilta ja Lisztiltä perityt vaikutteet ja omaleimainen myöhäisromanttinen paatos.

Itse asiassa Skrjabinilla oli jo tätä tehdessään ensimmäisen Euroopan kiertueensa aikana vuonna 1895 aikomuksena koota kaksinkertainen preludien sykli. Suurin osa kappaleista olikin tätä varten jo valmiina, mutta pian hänen suunnitelmansa alkoivat elää. Kirjeessään ystävälleen ja kustantajalleen Beljajeville hän totesi, että tavoitteena ei suinkaan ollut sijoittaa täsmälleen kahta preludia kuhunkin sävellajiin, sillä jokainen preludeista on itsenäinen muista riippumaton pieni sävellys.

Seuraavat 23 preludia, jotka valmistuivat vielä saman kiertueen aikana, julkaistiin neljässä eri opuksessa. Niistä ainoastaan ensimmäinen, Kuusi preludia op. 13, noudattaa edeltäjänsä tavoin systemaattista sävellajien järjestystä (C-duuri, a-molli, G-duuri, e-molli, D-duuri ja h-molli). Tämän jälkeen julkaistuista yli puolesta sadasta preludista yksikään ei ole F-duurissa eikä myöskään c-mollissa. Skrjabin oli viehättynyt mystiikasta ja harrasti teosofiaa. Hänellä oli myös taipumuksia synestesiaan, ts. sävellajien ja -yhdistelmien kokemiseen väreinä, mikä on saattanut vaikuttaa preludikokoelmien sävellajien sommitteluun. 

Louis Gottschalk: L'union op. 48

Amerikkalainen pianovirtuoosi ja säveltäjä Louis Moreau Gottschalk syntyi New Orleansissa Louisianassa vuonna 1829. Hän herätti jo lapsena huomiota kotikaupungissaan poikkeuksellisella lahjakkuudellaan. Ollessaan vasta 13-vuotias, hän matkusti Pariisiin saadakseen kunnollisen musiikillisen koulutuksen. Kansalaisuutensa tähden häntä ei hyväksytty Pariisin konservatorioon, mutta hän sai kuitenkin opetusta mm. Hector Berliozilta. Vähitellen hän sai huomiota myös muusikkopiireissä omaperäisillä sävellyksillään, ja mm. Frédéric Chopin ja ylisti hänen pianistista lahjakkuuttaan.

Palattuaan Yhdysvaltoihin Gottschalk teki laajoja konserttikiertueita Etelä-Amerikkaa myöten. Tältä ajalta ovat peräisin mm. hänen teoksensa The Banjo (1855) ja Souvenir de Porto Rico (1858). Kun, Yhdysvaltain sisäpoliittinen tilanne kuumeni 1860-luvun alussa sisällissodaksi, Gottschalk asettui tukemaan pohjoisten valtioiden muodostamaa Unionia. Tällöin syntyi teos L'union, toiselta nimeltään The Union or Paraphrase de Concert on the National Airs Star-Spangled Banner, Yankee Doodle, and Hail Columbia. Se koostuu neljästä toisiinsa katkottomasti liittyvästä jaksosta, joissa säveltäjä leikittelee mainituilla kansallisilla sävelmillä. Gottschalk soitti teostaan usein ja mm. Abraham Lincoln kuuli esityksen Gottschalkin konsertissa vuonna 1864.

Sodan jälkeen Gottschalk kiersi jälleen Etelä-Amerikkaa ja jäi Brasiliaan, missä hän kuoli vain 40-vuotiaana vuonna 1869.

Teksti: Tarmo Järvilehto